Hanskat käteen!

 Jostain on aloitettava. Siitä se ajatus sitten lähti. Tuumasta toimeen. Ja niin edelleen, tiedättehän.

Tarinoita tarinoista on kirjoittamista varten. Se on paikka, johon vuodattaa tekstejä, joissa ei ole päätä, ei häntää. Juuri niitä tekstejä, jotka yleensä jäävät pöytälaatikkoon, tai nykymaailmassa läppärin tiedostoihin, eikä niihin useinkaan kukaan enää palaa. Ajattelin, että blogissa ne saavat konkreettisemman muodon, ja arkistoituvatkin kuin itsestään, kiitos G-alkuisen isoveljen, joka valvoo silloinkin, kun kukaan muu ei. Pelottavaa, mutta kaikkeen tottuu. Ei pidä analysoida liikaa. Korjaus, ei pitäisi analysoida liikaa.

G-alkuinen isoveli, muiden valvovien sisarusten ohella tietysti, on aika vänkä kaveri. Se osaa neuvoa miten pääset pisteestä a pisteeseen b ja mitä kautta sinne kannattaa pyrkiä, jos haluat matkanvarrella esimerkiksi poiketa kahville. Pitää vain osata kysyä oikeat kysymykset. Muiden valvovien sisarusten toimiin en ota kantaa, mutta on kummallista, miten erän sosiaalisen median kuvapalveluun aina mystisesti ilmestyy mainoksia aiheista, joista olet puhunut ääneen. Joskus tuntuu, että pelkkä ajattelukin riittää. En halua ajatella asiaa enempää, sillä olen taipuvainen ahdistumaan, jos tiedän asioista liikaa. Tieto lisää tuskaa. Tänään tuntuu löytyvä asiaan, kuin asiaan loppuunkulutettu ja parhaat päivänsä nähnyt fraasi. 

Tarinoita tarinoista ideana on toimia, kuten aamusivut, eli kaadan tänne sen kaiken tajunnanvirran, joka muuten päätyisi läppärin tiedostoihin ja hukkuisi sinne ikiajoiksi. Blogi on anonyymi, sillä vaikka henkilöbrändäys on päivän sana, on kynnys kirjoittaa jäsentelemättömiä ajatuksiaan julkisesti pienempi kasvottomana. Ehkä salaa haaveilen, että tästä kehkeytyisi jotain suurta ja mahtavaa, joka johdattaisi minut kuin vahingossa haaveitteni ytimeen. Että huomaisin yhtäkkiä carriemaisesti - kyllä, olen Sex and the City-sukupolvea - päätyneeni oman kirjani kanteen ja viettämään kirjajulkkareitani. Hups vaan! Aina kannattaa toivoa, mutta onneksi toivominen ja henkisesti sormet ristissä unelmointi ei sulje pois sitä tietä, joka varmemmin johtaa haaveilemaani lopputulokseen: Kehittymään kirjoittajana, ruokkimaan luovuutta, ylläpitämään rutiinia ja lopulta syntymään esikoiskirjailijana, jonka tiedän sisälläni olevan. 

Myös itsensä psyykkaaminen toimii aina. Tai usemmiten. Kannattaa kokeilla!

Saatat löytää täältä myös kauniita kuvia, joissa satunnaisesti on omaa kädenjälkeänikin, mutta todennäköisesti tulen turvautumaan enemmän valmiisiin kuvapalveluiden kuviin, koska.. Noh, writer's gonna write. 

Until next time,

-E-

Kuva: Pixabay